tiistai 19. tammikuuta 2010

Sytomyssy

Päätin osallistua hyväntekeväisyyskeräykseen, kun Ravelrysta lukaisin että Oulun yliopistolliseen sairaalaan sytostaattiyksikön potilaille kerätään myssyjä. Lisätietoa Seijasiskon blogissa. Pari vuotta sitten ostin Saksasta punavalkoruskeankirjavaa merseroitua puuvillalankaa, josta en sitten halunnutkaan tehdä mitään itselleni. Nyt, kun neuleinspis on päällä ja olen mukana Ravelryn Stash knit down -ryhmässä, jossa pyritään pienentämään lankavarastoa koko vuoden ajan ahkerasti neulomalla, löytyi puuvillalangallekin käyttöä. Sytomyssy pitää olla nimittäin kutittamatonta, hiostamatonta lankaa, käytännössä siis puuvillaa tai vaikka bambua.

Kuudessa päivässä telkkarineuleena syntyi Grumperinan Odessa-pipo ilman helmiä. 120 silmukkaa, 3,5mm sukkapuikot, lanka Wolle Rödelin Malta Color, meni 55g eli yksi kerä ja vähän päälle. Koko semmoinen minun päähäni sopiva n. 58cm, mutta toi kyllä varmaan soveltuu pikkasen isompaan tai pienempäänkin päähän, mallineule vetää kasaan sen verran. Langan värit teki hienosti spiraalin vastakkaiseen suuntaan, ei huku malli lankaan eikä lanka malliin. Ehkä toi on pikkaisen katu-uskottavakin :)
Ravelryssa on tullut vähän semmonen fiilis, että on olemassa "neuleyleissivistys", eli tietyt mallit, joita tuhannet ihmiset on neulonu ja jotka ikään kuin "kuuluu" neuloa. Odessa-projekteja on Ravelryssa tällä hetkellä 3230, se lasketaan näihin sivistyshitteihin. Mun Odessani Ravelryssa.

7 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Hienoa kun oot muknana.Kaunis pipo.<3

Seijasisko kirjoitti...

Tämä tulin jo perille:) Kiitos! hirno myssy!

Lilli kirjoitti...

Tuo lanka ja Odessa yhdessä on hyvä pari!

Lintulai kirjoitti...

Kiitos :)

upa kirjoitti...

Kauniit värit.

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisin, että myssylle löytyy käyttäjä, joka on onnellinen katu-uskottavasta myssystään kun ehkä muu katu-uskottavuus tuntuu kadonneen. Hiano pipa, sanos eräs tuttuni.


-merja-

Lintulai kirjoitti...

Kiitos kaikille :)